keskiviikko, 25. heinäkuu 2007

Helpoista helpoin kinkkukeitto

766674.jpg

Tämä on kyllä yksi ehkä maailman helpoimmista sapuskoista! Ja myös tosi hyvää!

Ainekset:

1 pussi perunasipulisekoitusta (n.500g)

1 pussi kasvissuikaleita

1 pussi kinkkusuikaleita

1 purkki tomaattimurskaa (maustettua niin saa mausteet samalla)

n. 7-8 dl vettä

Lihaliemikuutio

Nämä keitetään keskenään kypsäksi ja ruoka on valmis. Valmistusaika alle puoli tuntia. Kannattaa kokeilla!

keskiviikko, 18. heinäkuu 2007

Mustikka-banaani täytekakku

Piti todistaa miehelle, että tällainen kakku on todella namia. Sen kummempaa syytä ei kakun tekemiselle ollut.

766671.jpg

 

Paistoin kakun Tupperin pienessä sydänsilikonivuoassa, joten pohja on 2 munan.

Pohja:

2 munaa

vajaa 1 dl sokeria

vajaa 1 dl vehnäjauhoja

reilu 1 rkl perunajauhoja

vajaa 1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut jauhot varovasti ja sekoita tasaiseksi. Kaada vuokaan (voideltuu ja jauhotettuun) ja paista 200 asteessa n. 20 min.

 

Väliin:

Puoli purkkia Flora Vanilla Vispiä vaahdotettuna ja ruokalusikallisella vaniljasokeria maustettuna

1 1/2 banaania muussattuna (tilkka sitruunamehua sekaan niin ei mustu)

Pari desiä mustikoita

 

Päälle:

Toinen puoli Flora Vanillasta

746486.jpg

keskiviikko, 18. heinäkuu 2007

Iltapalaleivät

746482.jpg

 

Veli oli kylässä ja tuli tarve tehdä jotain kevyempää iltapalaa. Teimme siis lämpimiä voileiptä mahdollisimman terveellisellä tavalla. :)

Käytimme:

10 ruispalan puolikasta

3 tomaattia siivuina

2 purkkia tonnikalaa vedessä

1 purkki ananaspaloja

10 siivua ylikypsää kinkkua

20 pikkusiivua polar 5% juustoa

Noin 175 astetta ja 15 minuuttia.

Hyviä olivat... öljyinen tonnikala voisi sopia paremmin ja mukaan voisi lisätä vaikkapa oreganoa, mutta emme laittaneet, koska allergiaa löytyi. Päälle voi sipaista myös hieman ketsuppia.

torstai, 12. heinäkuu 2007

Makaronilaatikko

Tänään oli vuorossa peruskotiruokaa eli makaronilaatikkoa. Ohjeen olen mieheltäni oppinut.

746484.jpg

Sisältää siis:

Pussi makaronia keitettynä

400 g Kevytjauhelihaa ruskistettuna ja maustettuna

mustapippuria

chiliä

valkosipulijauhetta

pippurimixiä

Nämä kaikki sekaisin ja munamaito ( 1 muna ja puolisen litraa laktoositonta/rasvatonta maitoa) perään. Uunin 200 asteeseen reiluksi puoleksi tunniksi (kun pinta sopivan ruskea). Tarjoillaan ketsupin kera.

 

torstai, 12. heinäkuu 2007

Katkarapusalaatti

731244.jpg

Tämä oli helppo ja nopea katkarapusalaatti. Aikaa meni viitisen minuuttia.

Ainekset:

Pieni kerä jäävuorisalaattia

Puolikas kurkku

4 pientä tomaattia

200g pakastekatkarapuja sulatettuna